Näyttelyt 2012

18.3. - 15.4. "Filmistä Digiin", Loviisan Kameraseura 40 vuotta
22.4. - 30.9. "Karhunhammas" - Loviisanseudun esihistoriaa
15.6. - 2.9.   "Itä-Uusmaalaisia kartanoita", Erja Lempisen valokuvia
15.9.-21.9.    Karjalaisten kädentaidot - kiertävä näyttely
21.10. - 11.11. Christer Åberg & Robert Lemberg, maalauksia ja valokuvia
11.11.2012 - 13.1.2013 "Pitsitaivas", esineitä Marjatta Hietaniemen & Maija Aatelon kokoelmista
30.11.2012 - 13.1.2013 Museon Joulu

 

"Filmistä Digiin" - Loviisan Kameraseura 40 vuotta    
18.3. - 15.4.2012  
  

Loviisan Kameraseura
Juhlanäyttelyn
kuvaajat.pdf                                    

Museon kolmannen kerroksen näyttelyssä on viidentoista amatöörivalokuvaajan viimeisen kymmenen vuoden aikana otettuja kuvia: yhteensä 78 henkilö-, luonto-, digi- ja historiallista kuvaa on esillä. Mukana on myös HDR (high definition rendering)  tekniikalla käsiteltyjä ns. creakuvia. Vitriinissä on  näytteillä harrastelijoiden viimeisiä filmikameroita ja ensimmäisiä digikameroita.



       
    






 

 

 

 

 

 

 

 

Karhunhammas
Loviisan ja Pyhtään seudun esihistoriaa   
22.4.–30.9.2012


Loviisan ja Pyhtään seudulta
löytyy lähes tuhat muinaismuistokohdetta, joista kaupunginmuseon ensimmäinen esihistorianäyttely voi esitellä vain pienen osan. Osa näyttelyn kivikirveistä on kuulunut museon kokoelmiin jo yli sadan vuoden ajan, eikä niiden löytöpaikoista ole tarkkoja tietoja. Osa näyttelyesineistöstä on saatu lainaksi yksityisistä ja osa Museoviraston kokoelmista. Uusimmat rautakauden esineet löydettiin 2010-2011 Tesjoen Viirankoskelta mm. näyttelyn päätunnus: pronssilevystä vasaroitu amuletti, "Karhunhammas".      (Kuva Jouni Jäppinen)

Loviisan ja Pyhtään seudun rautakauden löydöt ovat tähän mennessä olleet hyvin vähäisiä ja näyttelyn erikoisuutena esitellään uusien rautakautisten kohteiden, mm. Isnäsin, Tervikin, Viirankosken, Ahvenkosken ja Klåsarön esineistöä, johon kuuluu mm. kirveitä, nuolenkärkiä, veneniittejä ja nauloja, koruja ja työkaluja. Näiden kohteiden tutkimukset ovat kesken, mutta osa esineistä ja saviastioiden palasista viittaa kansainvaellusajan ja viikinkiaikaiseen toimintaan Ahvenkoskella ja Tesjoen Viirankoskella.

Loviisan seutu sai ensimmäiset asukkaansa pian jääkauden jälkeen, jolloin suurin osa seutua lainehti Litorinameren alla ja alueen pohjoisosat olivat rikkonaista rannikkoa ja saaristoa. Tuolloin ranta lainehti yli 30 metriä nykyistä merenpintaa korkeammalla.

Rautakaudella asutuksen on perinteisesti oletettu keskittyneen Länsi-Uudellemaalle, josta on löytynyt lukuisia asuinpaikkoja ja muinaislinnoja, kun taas Itä-Uudenmaan ja Kymenlaakson rannikon on oletettu olleen autiota hämäläisten erämaata. Käsitys on kuitenkin 2000-luvulla muuttunut ja nykyään oletetaan varsinkin seudun jokisuistoissa ja jokivarsilla asuneen pieniä yhteisöjä aikakausista riippumatta. Paikallisten arkeologian harrastajien 2000-luvulla tekemien havaintojen myötä seudun rautakautta koskeva yleiskuva on muuttumassa voimakkaasti.   

 

   

  
           KIVIKAUTINEN ELÄMÄ (noin 8600–1300 eKr.)

Sitä mukaa kun mannerjää suli ja ilmasto muuttui leudommaksi, Suomeen vaelsi ihmisiä etelästä ja idästä. Kivikausi on saanut nimensä sen materiaalin mukaan, jota siihen aikaan pääasiassa käytettiin aseiden ja työkalujen valmistukseen – kiveä hyödynnettiin monin eri tavoin. Muitakin luonnonmateriaaleja käytettiin, esimerkiksi eri eläinten nahkoja, taljoja, sarvia ja luita sekä savea, tuohta, puuta, kaarnaa ja muita kasvinosia. Nykyisin parhaiten tunnetaan kiviesineet, koska muut ovat yleensä tuhoutuneet.

Kivikausi on jaettu eri kausiin muun muassa esinelöytöjen perusteella. Suomessa puhutaan tavallisesti mesoliittisesta eli vanhemmasta kivikaudesta ja neoliittisestä eli nuoremmasta kivikaudesta. Suuri ero kausien välillä on se, että nuoremman kivikauden aikana keramiikan valmistustaito saapui Suomeen. Vanhempaa kivikautta kutsutaan usein myös Suomusjärven kulttuuriksi, koska siellä on tehty monia löytöjä.

Ihmiset elivät usein pienehköissä ryhmissä tai 10–20 hengen pyyntikunnissa. He valitsivat asuinpaikkansa kalastus- ja metsästysmahdollisuuksien perusteella. Ihmiset eivät asuneet aina pysyvästi yhdessä paikassa vaan saattoivat kierrellä paikasta toiseen ja pystyttää kulloiseenkin paikkaan tarvittavia tuulensuojia, kotia ja majoja. Rakennusmateriaali kerättiin paikan päällä. Rakennusmateriaalina käytettiin pitkiä kivikirveellä kaadettuja puunrunkoja, oksia, tuohta ja sammalta. Maja tai kota peitettiin tiiviillä ruohokerroksella tai taljoilla. Lattia oli hiekkaa, jota kerättiin usein valliksi asuinmajan ympärille. Tulisija sijaitsi tavallisesti majan ulkopuolella. Nukkumapaikkana toimiva lattia peitettiin nahoilla ja taljoilla.

Tuli tehtiin puutikuilla tai lyömällä kiviä yhteen.

Ravinto koostui kalasta ja hirven, karhun, hylkeen, majavan ja lintujen lihasta. Lisäksi hyödynnettiin muita luonnon antimia: sieniä, marjoja, siemeniä, pähkinöitä ja linnunmunia. Metsästyksessä käytettiin teräviä puukeihäitä, ansoja, pyydyksiä ja kuoppia. Kivikauden asukkaat kalastivat vuoden ympäri puisen kalastuspuikon eli launin avulla tai luukoukuilla ja verkoilla. Myös jousta käytettiin jo varhain, ja puunuoliin tehtiin kärjet kvartsista tai piikivestä. Piikiveä ei ollut Suomessa, vaan se oli tuotu Suomeen idästä.
 

RAUTAKAUTINEN ELÄMÄ (noin 500 eKr.–1300 jKr.)

Rautakaudella maanviljelystä tuli ihmisille yhä tärkeämpi. Asuinpaikka valittiin sen perusteella, miten viljelykelpoista maa oli ja oliko eläimille laitumia. Kotieläiminä oli nyt muitakin kuin koiria, muun muassa lampaita, vuohia, lehmiä, sikoja ja vähitellen myös hevosia, kanoja ja kissoja.

Yksinkertaiset kodat ja majat vaihtuivat hirsitaloihin.    

Naisten vaatetukseen kuului yksinkertainen paita tai pitkähihainen alushame, jonka päällä pidettiin esiliinaa. Esiliina koostui kahdesta kangaspalasta, jotka oli kiinnitetty olkapäille soljilla. Asua koristivat kudotut nauhat tai pronssispiraalit. Vyölle kiinnitettiin avaimet, veitsi ja pieniä pusseja. Kengät oli tehty nahasta. Sukat valmistettiin neulakinnastekniikalla. Kesäisin saatettiin pitää tuohikenkiä.

Miehet käyttivät housuja tai vyötärölle kiinnitettyjä housunlahkeita, pitkää tunikaa ja vyötä. Vyössä roikkui erilaisia välineitä. Miehillä oli mukanaan tavallisesti myös aseita, kuten kilpi, miekka tai pitkä puukko. Metsästystä varten miehillä oli heittokeihäs, jousi ja nuoli.

Sekä miehet että naiset käyttivät koruja. Erityisen kauniita olivat erimalliset olkapäille kiinnitettävät soljet. Ne olivat hevosenkengän muotoisia, pyöreitä tai pitkulaisia. Solkiin saatettiin kiinnittää ketjuja ja erilaisia onnea tuovia amuletteja.
 

KARHUNHAMMAS – AMULETTI

Amuletti välitti metsästäjälle eläimen viisautta ja voimaa, antaen myös suojelusta ja ilmentäen yhteisön jäsenten ja karhunkaatajan välistä hierarkiaa. Eräkaudella karhu oli todennäköisesti pyyntiyhteisöjen toteemieläin, jota palvottiin monenlaisin menoin mm. järjestämällä karhunpeijaisia ja rituaalisia karhunäytelmiä. Toteemieläimeen viittaa laajalti Skandinaviasta Uralin vuoristoon levinnyt esineistö, kuten karhunpäänuijat ja toisaalta saariin tai luoliin haudatut karhun luut.

Torinvasaran lisäksi pronssista valetut karhunhammasamuletit olivat suhteellisen yleisiä ainakin Länsi-Suomen rautakauden ja viikinkiajan mahtiväen koristautumisessa ja niitä on löydetty pääasiassa haudoista noin 40 kpl. Sekä naiset että miehet kantoivat mahdollisuuksien mukaan myös aitoja karhunhampaita sillä niiden uskottiin antavan maagista voimaa kantajalleen.

Tesjoen Viirankosken pronssilevystä valmistettu amuletti tai ”teelmä”, löytyi keväällä 2011 paikallisten harrastajien tehdessä pelastuskaivauksia rakenteilla olevan moottoritien maastokäytävällä.

 

   


Esinelöydöksiä:              (kuvat: Jouni Jäppinen)
1. Tervik, Pernaja: sormus, käärmeaihe - pre viikinkiaika
2. Länsikylä, Pyhtää: retusoitu piinuolenkärki
3. Pyhtää: saviastian osa, kampakeraaminen aika
4. Ahvenkoski: kirveenterä

 

Lue lisää arkeologian harrastajien inventointi- ja tutkimustyöstä Loviisan ja Pyhtään alueilla

http://jouni.jappinen.me/Viikingit/Karttasivu.html






 

 

ERJA LEMPINEN    
Itä-Uusmaalaisia kartanoita

valokuvia

15.6. - 2.9.2012

Jokaisesta näyttelyssä olevasta kartanosta olisi helposti saanut kuvattua aivan oman näyttelynsä ja olisivatkin todella sen ansainneet. Kuvani ovat joko lehtiin tekemistäni reportaaseista, kuten Suur-Sarvilahti ja Tervik. Forsbyn linna, Kulla ja Malmgård on kuvattu näyttelyä varten.

Näyttelyn kuvat antavat vain pienen aavistuksen siitä, minkälaista kartanoissa sisällä on. Kauneuselämyksien, pysähtyneen ajan ja uskomattomien tunnelmien lisäksi ne kertovat Suomen ja paikkakunnan historiasta. Ne edustavat erilaisia rakennus- ja sisutustyylejä ja myös ympäröivien puistojen suunnittelussa seurattiin ajan muotia “Jokainen kartano on muistomerkki” sanoo Zacharias Topelius Maamme kirjassaan.

Kartanoissa on myös paljon taide-esineitä ja arvokkaita tekstiilejä. Olen valinnut kuvat osittain antaakseni jonkinlaisen yleiskuvan, mutta myös omista esteettisistä elämyksistäni.

Kartanokulttuuri on yhä vieläkin elävä osa aikaamme, sillä Kullaa lukuunottamatta nämä kartanot toimivat yhä perheiden asuntoina ja myös työpaikkana.

Olen saanut avustusta Svenska Kulturfondenilta ja Patricia Seppälän säätiöltä näyttelyn tekoon ja kuluihin. Kuvat ovat Lambda- vedoksia, paperi Fuji CristalArchive.

(Teksti: Erja Lempinen)

MALMGÅRD

 

                                                                                                                      FORSBY - KOSKENKYLÄ

                                                                                                     

 

 

 

 

 

 

 

 

 

TERVIK

 

SUUR-SARVILAHTI

 

                                                                                                                                KULLAN KARTANO
                                                                                                                              











 

 

 

15.-21.9.2012
KARJALAISTEN KÄDENTAIDOT   

Karjalaisten kädentaitoja esitellään näyttelyssä, joka kiertää elo-lokakuussa 2012 Varsinais-Suomessa, Salossa ja Uudellamaalla. Kädentaidot on Karjalan Liiton vuoden teema ja näin halutaan tuoda karjalaisten kädentaitojen tuotteita esille piirien ja niiden  jäsenseurojen järjestämissä näyttelyissä ja tapahtumissa.

Karjalaiset tekivät käyttö ja koriste-esineitä monenlaisista materiaaleista. Luonnosta saatavista materiaaleista iltapuhteina syntyneiden tuotteiden teko opetettiin myös nuoremmille, jotka ovat kunniakkaasti jatkaneet perinnettä. Miesten käsistä syntyi tuohi-, olki-, nahka-, ja puutöitä. Sepät takoivat pajoissaan raudasta koruja ja käyttöesineitä niin kotiin kuin muuhunkin käyttöön. Taloja koristeltiin kauniilla puuleikkauksilla.

Naiset kutoivat kankaita, liinoja, mattoja ja raanuja. He punoivat nauhoja, kehräsivät lankoja, ompelivat pukuja, virkkasivat ja neuloivat pitsejä ohuesta langasta ja villalangasta vaatteita perheelle. Kauniisti kirjaillut käspaikat, punapoimintatyöt, ristipisto- ja revinnäistyöt opetettiin tytöille jo pienestä pitäen. Niitä tytöt sitten tekivätkin kapiokirstuihin ja esittelivät ylpeinä ystävilleen.  

Kodin lisäksi on aikaa jäänyt myös yhteisten tilojen kaunistamiseen ja koristeluun. Kirkkotekstiilit, ikonitaide, kynttilät ja kirkkorakennukset sellaisinaan pienistä kylien rukoushuoneista suuriin kivikirkkoihin vaativat osaamista ja kädentaitoja.

          Näyttelyn järjestäjät ja lisätiedot
          Karjalaisseurojen Salon piiri ry
          Uudenmaan Karjalaisseurojen piiri ry
          Varsinais-Suomen Karjalaisseurojen piiri ry

 



 

 

 

 

 

 

 

21.10.-11.11.2012

Christer Åberg & Robert Lemberg 
maalauksia ja valokuvia

Komendantintalon kolmannessa kerroksessa oli syksyllä kahden kirkkoherran ensimmäinen yhteisnäyttely, jossa teemana oli saaristo. Lapinjärven kirkkoherra, Christer Åberg tunnetaan linnuistaan mutta näyttelyssä oli myös hänen kukka-aiheisia maalauksiaan.  Åberg maalasi taulut akryylillä mutta kokeilumielessä hän käytti sekatekniikkana öljyakryyliä, lehtikultaa ja tussia. 

Pernajan seurakunnan kirkkoherra Robert Lemberg aloitti valokuvaharrastuksen jo teini-iässä, mutta lasten ollessa pieniä valokuvaaminen jäi tauolle. Lemberg liikkuu mielellään luonnossa työn vastapainona ja näkee aiheita kaikkialla - valo on hänelle tärkeä osa kuvan tunnelmaa. Näyttelyn noin 30 valokuvaa on otettu eri vuodenaikoina lähinnä Pernajan ja Porvoon saaristossa, mutta myös Jurmossa.

   
 

 

 

 

11.11.2012 - 13.1.2013
Pitsitaivas - Esineitä Marjatta Hietaniemen ja Maija Aatelon kokoelmista

 Marjatta Hietaniemen ja Maija Aatelon kokoelmista koottu Pitsitaivas –näyttely Komendantintalossa esittelee  pitsejä ja niiden käyttöä kotiympäristöissä. Mukana on myös installaatioita ja pitseistä tehtyjä taideteoksia sekä lasten ja lapsenmielisten katsottavaksi rakennettu prinsessahuone seitsemine patjoineen ja herneineen.

 
Kulttuurihistoriallisesti merkittävä on seinämä, jossa on esillä pitsisiä asusteita aina 1600-luvulta 2000-luvulle. Yhdessä  vitriinissä on esillä maailman eri kolkista peräisin olevia pitsejä. 


Suurin osa näyttelyn pitseistä kuuluu vantaalaisen FM Marjatta  Hietaniemen yli 3 500 pitsin kokoelmaan. Ensimmäiset pitsinsä hän hankki jo 1980-luvun lopulla ostamalla Vaasassa asuneen norjalais-englantilaisen konsulinnan Tulla Moen jäämistöön kuuluneita pitsejä. 2000-luvun alussa Hietaniemi peri pienen, mutta kiinnostavan kokoelman kalajokelaisen opettajan Leena Pirkolan frivoliteepitsejä. Systemaattisesti Hietanemi on kerännyt pitsejä viitisen vuotta.

 Suunnilleen samoihin aikoihin pitsinkeräyksen aloitti porvoolainen DI Maija Aatelo, joka on keskittynyt keräämään etupäässä brittiläisen kansainyhteisön nyplättyjä pitsejä.
 

 Hietaniemen kokoelman pitsit sen sijaan edustavat kaikkia yleisesti tunnettuja pitsintekotapoja virkatuista ommeltuihin pitseihin. Suurimman osan pitseistään hän on ostanut Suomesta, mutta kokoelmassa on myös venäläisiä, ruotsalaisia, keskieurooppalaisia, italialaisia, kroatialaisia, ukrainalaisia, maltalaisia ja eteläamerikkalaisia pitsejä.

 

 


Yksi säie Hietaniemen kokoelmassa on nk. ”köyhänpitsit”. Niillä kerääjä tarkoittaa vähistä materiaaleista toisen maailmansodan jälkeen valmistettuja pitsejä, jotka kertovat ihmisen halusta kaikissa olosuhteissa luoda kauneutta ympärilleen. Tämähän tarkoittaa nykyajan termein kotoilua, eli oman kodin viihtyisyyden lisäämistä. Kerääjä on kiinnostunut myös ”täydellisistä käsitöistä”, joissa työn jälki on uskomattoman tasaista ja taidokasta, mutta myös aloittelijan ensimmäisistä yrityksistä kohti kauneuden maailmaa.

    
 

 

 

Museon Joulu
30.11.2012-13.1.2013    

Vanhoja joulutekstiilejä, makeisrasioita,
joulutunnelmaa...

 

    

 

 

 

 

 

 



 


 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 
Päivitetty: 22.1.2013
 

Loviisan kaupunki •  Mannerheiminkatu 4, PL 77, 07901 LOVIISA •  puh. (019) 5551 •  faksi (019) 535 791  •  kaupunki(@)loviisa.fi  •  Palaute