Näyttelyt 2008

17.2.-7.9.2008      Kuninkaasta tsaariin - runsaat 100 vuotta linnoitus- ja

tyylihistoriaa S
vartholmassa ja Loviisan kaupungissa
 


Kaksi ruotsalaisvalmisteista sotilaskivääriä 1700-luvulta, jonka tyyppisiä käytettiin Svartholmassa. Vasemmalla olevassa aseessa on pistin ja se on valmistettu Örebro Faktorissa, no 42, ja on mallia 1762. (Yksityisomistuksessa)
Oikealla olevasta puuttuu pistin, mutta on samaa mallia 1762 (LSM). Molemmissa on piilukko. Erikokoiset tykinkuulat on löydetty Svartholman maastosta.

Kuva: Ari Haimi    
 

Runsaat 100 vuotta linnoitus- ja tyylihistoriaa Svartholmassa ja Loviisan kaupungissa
Näyttely Loviisan kaupungin museossa 17.2.-7.9.2008

Tänä vuonna sekä Ruotsissa että Suomessa huomioidaan Suomen sotaa 1808 -09 ja sen seurauksia. Entisestä Ruotsin suurvallasta muodostui uusi Ruotsi ja uusi suurruhtinaskunta Suomi, joka myöhemmin kehittyi itsenäiseksi kansakunnaksi. Kuningas vaihtui tsaariksi ja myöhemmin presidentiksi.
Suomessa keskitytään yleisesti Porvoon valtiopäivien 1809 muistamiseen. Loviisan seudulla halutaan kuitenkin nostaa esille koko sodan syttymissyy, tapahtumat helmikuussa 1808, jolloin venäläinen armeija marssi Ahvenkoskella rajan yli ja valloitti Loviisan sekä 18.3. Svartholman merilinnakkeen.
Loviisan kaupungin museo on päättänyt huomioida historialliset tapahtumat kokoamalla näyttelyn merilinnake Svartholman historiasta aina sen 1748 perustamisesta Krimin sodan 1855 pommituksiin ja sen päätökseen saakka. Vedenjakajana linnoituksen historiassa on luonnollisesti vuosien 1808 -09 tapahtumat.

Rinnakkain Svartholman tapahtumien kanssa esitellään elämää Loviisan kaupungissa, esillä on samaan aikaan ajankohtaisina olleita sisustustyylejä. Kehitys kulki rokokoosta ja ruotsalaisuuden ajan kustavilaisuudesta venäjän ajan empireen, biedermeieriin ja uusrokokoohon.

Näyttelyn esineet ovat pääosin museon omista kokoelmista ja koottuja sisustuksia täydennetään museon pysyvällä näyttelyllä, jossa on esillä huonekaluja, hopeaa, tinaa ja posliinia kaikilta aikakausilta. Huomattava osa esineistä on paikallista tuotantoa, olihan Loviisassa 1700- ja 1800-luvuilla monta taitavaa käsityöläistä. Heitä veti kaupunkiin sen sijainti aluksi rajakaupunkina, jolla oli merilinnoitus ja jatkossa kaupungin merkitys tärkeänä kauppa- ja merenkulkupaikkana, jossa asui ostovoimaisia upseereja, kauppiaita, laivanvarustajia ja porvareita, jotka olivat hyviä asiakkaita.

Näyttelyyn liittyy erillinen julkaisu jossa myös näyttelyluettelo, 5 €.

UUSROKOKOO n. 1840-1900
Uusrokokootuolit sisältyivät suureen huonekalutilaukseen, joka tehtiin 28.4.1862 uuden raatihuoneen istuntosalia varten ja ne on luultavammin Magnus Edvard Bergmanin (s.1829) valmistamia.
Alexandra Gratschoff (1821-96) osti uusrokokoolaisen morsiuspukunsa Pietarista 1841.


Kuva: Pia Wilhelmson

 

Sinivalkoista Empireposliinia. Suuressa vadissa ja teekupissa kuviona Willow. Mallin loi 1780 Thomas Minton ja siitä tuli kautta aikojen suosituinta. Mm. Rörstrand otti sen heti tuotantoonsa 1826 ja Arabia 1893- 1930. Gustavbergista olevassa lautasessa on toinen ajalle suosittu malli, elefantti. Malli syntyi, kun Regents Park´iin Lontooseen oli 1828 avattu eläintarha, jossa mm. pystyi näkemään elefantteja.

                                                                                                    Kuva: Ari Haimi             
                                                        
                                                  

                                   

 

19.10.-21.12.2008   Nyt syttyy valot tuhannet

29.11.-21.12.2008   Näin joulua vietettiin 1800-luvulla


Porvariston joulusisustusta ja joulukuusi, johon yleisö saa askarrella koristeita.

 

Museossa on esillä kaksi näyttelyä ja mahdollisuus valmistaa vanhanmallisia omia koristeita!

Loviisan kaupungin museo osallistuu Porvoon ja Loviisan jouluhankkeeseen kahdella näyttelyllä. Jo lokakuun lopussa avattiin näyttely "Nyt syttyy valot tuhannet", jossa on esillä kynttilänjalkoja ja öljylamppuja eri aikakausilta. Pikkujoulusta alkaen voi tutustua menneiden aikojen joulunvietosta kertovaan näyttelyyn "Näin joulua vietettiin 1800-luvulla".

Näyttely esittelee porvariskodin huoneen Loviisasta 1890-luvulta. Täällä ovat äiti, isä, täti, isoäiti ja pikkutytär kokoontuneet kuusen ympärille avaamaan joululahjojaan. Seremoniaan osallistuu myös talon luottopalvelijatar, joka on tuonut hedelmiä ja makeisia virvokkeeksi. Näyttely kertoo myös lyhyesti tonttu-, Lucia-, joululahja- ja joulukorttiperinteistä.

Pikkujouluna 29.11. klo 10-14 museon henkilökunta neuvoo kaikkia kiinnostuneita valmistamaan yksinkertaisia, vanhan mallin mukaisia joulukuusenkoristeita. Tilaisuudessa tarjotaan myös mehua ja piparkakkuja. Näyttelyn ollessa avoinna on myöhemminkin mahdollisuus askarrella koristeita omin päin.

Jotta museon joulukuusesta tulisi todella upea vuonna 2008, toivomme, että kävijät valmistavat koristeen, joka voidaan ripustaa museon kuuseen, joka muuten on koristeltu lähinnä syötävillä koristeilla kuten piparkakuilla, rinkeleillä ja karamelleilla.

 
Päivitetty: 7.1.2011
 

Loviisan kaupunki •  Mannerheiminkatu 4, PL 77, 07901 LOVIISA •  puh. (019) 5551 •  faksi (019) 535 791  •  kaupunki(@)loviisa.fi  •  Palaute