NÄYTTELYT 2011

6.2. - 17.4.2011 ”Silkkiä Samettia – Oopperan pukuaarteita"

6.5. - 25.9.2011 ”Museohiirten aikamatka”

17.6. - 14.8.2011 ”Ruusuja kuvina ja kirjottuina”

19.8. - 9.10.2011 Taidemuseomanifesti - Loviisanseudun taiteilijoiden yhteisnäyttely

14.10. - 6.11.2011 Taisto Huttunen "RETROSPEKTIIVI"

4.11.2011 - 15.1.2012 Tekstiilikonservointi - luostarityö - Kullan kartanon pukuaarteita

25.11.2011 - 15.1.2012 "Museon joulu 2011”
 

  

 

Silkkiä Samettia - Oopperan pukuaarteita
Loviisan kaupungin museo 6.2. – 17.4. 2011

    
Teatterimuseon kokoamassa näyttelyssä on esillä 41 vanhaa ja uutta oopperapukua museon kokoelmista. Näyttelyn vanhin puku on Erkki Melartinin oopperan Aino kanta-esityksestä vuodelta 1909. Pukua on käyttänyt Aino Ackté (1876-1944). Uusimmat puvut ovat 2000- luvulta.
Silkkiä Samettia - näyttelyssä voi nähdä, miten eri aikakausia on oopperoissa työstetty ja miten pukujen estetiikka on muuttunut. Historiallinen pukukin on aina osa paitsi kuvaamansa aikaa, myös oopperateoksen esittämisajankohtaa. Oopperapuvut ovat usein tarjonneet silmänruokaa, visuaalista fantasiaa, glamouria ja yltäkylläisyyttä.

Esitystilanteessa katsoja näkee oopperapuvut näyttämöllä pitkän välimatkan päästä. Näyttelyssä pukuihin pääsee tutustumaan lähietäisyydeltä. Kävijä voi nähdä, minkälaisista materiaaleista puvut on tehty ja minkälaisia tekniikoita niiden valmistamisessa on käytetty. Puvun avulla luodaan illuusioita, puvun avulla voidaan myös ”oikaista sankarin vääriä sääriä” tai ”häivyttää pyöreää vatsaa”.

Ote näyttelyluettelosta:
” Oopperaesitys ei ole pelkästään sitä, mitä kuullaan, vaan myös mitä näkyy. Ooppera on alkuperältään spektaakkelinomainen teos, jossa näyttävät puvut ja lavasteet yhdistyivät yleensä korkealentoiseen tarinaan jumalista ja jumalattarista, kuninkaista ja kuningattarista. Vaikka oopperataide onkin siirtynyt hoviteattereiden kimalluksesta ja harvojen etuoikeudesta yhä laajempien yleisömäärien harrastuksen kohteeksi ja aiheetkin ovat paljon läheisempänä maanpintaa, se on silti oma erityinen alueensa, jossa viimeisten sadan vuoden aikana on nautittu suuremmasta visuaalisesta loistosta kuin monilla muilla  näyttämötaiteen alueilla.   

 Erityisen kiehtovia puvuista tekevät ne ihmiset, esiintyjät, jotka pukua ovat   vuosien varrella käyttäneet. He eivät välttämättä ole olleet suuria tähtiä, vaan kuorolaisia ja avustajia, jotka ovat tehneet työtään rakkaudesta oopperaan. Nämä puvut ovat olleet mukana luomassa ainutkertaisia hetkiä, niitä jolloin sekä laulajan että yleisön sydän lyö samaa tahtia. Emme enää voi olla mukana niissä hetkissä, sillä oopperataide on katoavan hetken taidetta. Muistona se voi silti säilyä läpi elämän. Nämä puvut kantavat muistoja mukanaan – sellaisiakin, joita kukaan muu ei enää ole kertomassa.           

 Tuotanto: Teatterimuseo
 Työryhmä: Hanna-Leena Helavuori, Sanna Teittinen, Joanna Weckman
Käsikirjoitus: Joanna Weckman
Visuaalinen suunnittelu: Joanna Weckman
Graafinen suunnittelu: Mikko Oksanen, Joanna Weckman
Kiitokset : Suomen Kansallisooppera, Ritva Kokkonen, Anna Kontek,   
Sari Suominen, Erika Turunen, Marja- Leena Salmela   

 

 

 

 

”Museohiirten aikamatka” 6.5.-25.9.2011

Loviisan kaupungin museon tämän kesän näyttely on tehty yhteistyössä 27. Itä-Uudenmaan museon kanssa ja pohjaa viime vuonna julkaistuun lastenkirjaan ”Museohiirten aikamatka”. Kirjan tekstistä vastasi Kirsti Manninen ja kuvituksesta Inge Löök.

 Näyttelyssä voi seurata hiirten Ainon ja Väinön matkaa maagisella sateenvarjolla Sipoon Sibbesgårdenista lännessä Jokelan kotiseutumuseoon idässä. Väliin mahtuu monta erikoista ja jännittävää museota, joiden kokoelmiin ja esineisiin hiiret tutustuvat.

 Hiiret käyvät esim. veteraanimuseossa, apteekkimuseossa, Runebergin kodissa, höyrykonemuseossa, monessa  kotiseutumuseossa sekä Johannes Linnankosken nuoruudenkodissa. Jokaisessa paikassa he kokevat jotakin uutta ja jokaisesta vierailusta on koottu esimerkkejä museon kesänäyttelyyn. Lapset voivat siis nähdä saman käkikellon, hirven, puuhevosen sekä samat vaskisoittimet kuin Aino ja Väinö.

 Näyttelyssä voi myös tutustua Inge Löökin alkuperäisiin, kirjaa varten tekemiin akvarelleihin.

 Koska näyttely on erityisesti suunnattu lapsille ja lapsenmielisille kuuluu siihen myös kilpailu - näyttelyssä voi laskea kuinka    monta hiirtä näkee – jos laskee oikein voi voittaa palkinnon !

 

 

Näyttelyyn osallistuvat seuraavat museot:    

1. Sibbesgården
2. Sipoon koulumuseo
3. Pornaisten seurakunnan museo
4. Johannes Linnankosken nuoruudenkoti
5. Askolan kotiseutumuseo
6. Pukkilan kotiseutumuseo
7. Prestbackan maatila- ja apteekkikokoelma
8. Jokelan kotiseutumuseo
9. Strömforsin pajamuseo
10. Hurtigin rakuunatorppa
11. Kycklingsin kotiseututalo
12. Porlammin kotiseutumuseo
13. Liljendalin kotiseutumuseo
14. Loviisan kaupungin museo
15. Pernajan veteraanimuseo
16. Agricola-huone
17. Isnäsin höyrykonemuseo
18. Saaristomuseo
19. Sarvisalon kotiseutumuseo   
20. Postimäki
21. J. L. Runebergin koti
22. Porvoon museo / Vanha raatihuone
23. Porvoon museo / Luonnontieteellinen museo
24. Walter Runebergin veistoskokoelma
25. Albert Edelfeltin ateljeemuseo
26. Qvis Wilhelms Marthastuga
27. Kråkön veneenrakentajainmuseo

 

 

"Ruusuja kuvina ja kirjottuina"
17.6. - 14.8.2011

Loviisan kaupungin museo osallistuu vuoden uuteen Ruusu- teemaan   

Ruusut kukkivat tänä kesänä kaikkialla Loviisassa ja niin myös Loviisan kaupungin museossa! Museon ruusuaiheinen erikoisnäyttely ”Ruusuja kuvina ja kirjottuina” on esillä museon kolmannessa kerroksessa ja näyttelyssä voi tutustua mitä erikoisimpiin esineisiin, joiden yhteinen nimittäjä on Ruusu. Ruusu on aina ollut hyvin pidetty aihe ja sillä on koristeltu niin huonekaluja, seiniä kuin pienesineitäkin.

Museo on näyttelyä varten hakenut kokoelmistaan erilaisista materiaaleista olevia esineitä joissa on kukkia ja ruusuja - on tekstiilejä ja vaatekappaleita, on pukukukkia, on maalattua posliinia, on maalauksia, on huonekaluja, peltirasioita, kahvikuppeja jne. Esineistä on koottu hauska ja kesäinen sekä tietysti ruusuinen näyttely, joka voi viehättää eri ikäisiä kävijöitä.

Kukkien kielellä ruusu voi kertoa monesta asiasta – esim. punainen rakkaudesta ja kauneudesta, keltainen kiihkeästä rakkaudesta, valkoinen puhtaudesta ja viattomuudesta ja punainen ja keltainen yhdessä onnellisuudesta.

”Ruusu on aina ruusu - vaikka rikkinäisessä astiassa!”

           Lue lisää ruususta ja sen symboliikasta: 

   Ruusu ja sen hurma.pdf


 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Taidemuseomanifesti
19.8. - 9.10.2011

Loviisanseudun taiteilijoiden yhteisnäyttely  

 

Jukka Vikberg, kuvataiteilija                                      Ralf Forsström, lavastaja, pukusuunnittelija
'Kolmekymmentä askelta Loviisan taidemuseoon'       Hovipukuja, Hamlet ja Näkymätön puutarha

 

Manifestin osallistujat:                                                                                                         

1.MARJATTA PAASILAHTI
2.KATI RAPIA
3.VIRPI EKMAN
4. RIITTA NELIMARKKA
5. LIISA HEISKANEN
6. AARNE KYRÖLÄINEN
7. KRISTINA STENSTRAND
8. TEIJA KETTUNEN
9. TAINA ANDERSSON
10. KITTY TENNBERG
11. TERO MAKSIMAINEN
12. ILONA VALKONEN             
13. AINO ULMANEN 
14. CERISA ERIKSSON                                                                                                                   
15. JUKKA VIKBERG
16. KATI FORSS-LOUNAMAA
17. LASSE LEHTINEN
18. JAN LINDH
19. LINDA MARIA VAROMA
20. INGE LÖÖK
21. KRISTINA ELO
22. FRIDA HULTCRANTZ
23. KAI NISSINEN
24. MARJA-LIISA AALTO- ANNALA
25. LEA SEPPÄLÄ
26. ÅSA RIIPPA
27. NELLI NIO
28. KAIJA ILOMÄKI
29. RALF FORSSTRÖM
30. MARKUS FORSS
31. ELINA SORAINEN
32. ANJA MUSTONEN
33. LEENA KROHN

Kuvassa:
Marja-Liisa Aalto-Annala, kuvataiteilija, 'Kaipaus' ja 'Kesytetty'    
Nelli Nio, kuvataiteilija, 'Merenneidot' ja 'Merihevoset'
Anja Mustonen, 'Maisema Pohjois-Italiasta' ja 'Alastomat puut'




















 

 

14.10. - 6.11.2011  Taisto Huttunen RETROSPEKTIIVI    

Lappeella syntynyt ja Tuusulaan 1948 koulun perään muuttanut Taisto Huttunen perehtyi jo kouluikäisenä puuhun materiaalina. Kolmannesta luokasta lähtien hän työskenteli isänsä apuna tämän puusepänverstaassa. Toinen Huttuselle läheisistä materiaaleista eli metalli. Se tuli tutuksi ammattikoulussa metallilinjalla (Helsingin kaupungin Valmistava poikien ammattikoulu).

Mielenkiinto piirustukseen syntyi jo koulussa. Opettaja ei uskonut, että luonnontiedon vihkoon piiretty jänis oli oppilas Huttusen kynästä. Niinpä tuleva taiteilija seisoi kolme tuntia nurkassa. Siitä alkoi ura taiteilijana.

Tuusulasta perhe muutti isän työn perässä Anjalankoskelle. Kotkan kaupungin piirustuskouluun Taisto Huttunen hakeutui vuonna1957. Visiitti Anjalankoskella ei venynyt pitkäksi, sillä perhe muutti takaisin Tuusulaan muutaman vuoden päästä.. Töitä Huttunen löysi telakalta, jossa hän työskenteli tutun materiaalin metallin parissa. Opinnot Taideteollisessa korkeakoulussa kuitenkin kiinnostivat. Taiteilija Seppo Vormala otti nuoren miehen oppilaakseen ja valmensi Huttusta Taideteollisen korkeakoulun pääsykokeisiin, jonne tämä myös pääsi. Opinnot yleisellä linjalla hän aloitti vuonna 1963.

      Opintojen lomassa Taisto Huttunen työskenteli Orionilla somistajana. Päätettyään opintonsa hänet pestattiin   Instrumentariumin pääsomistajaksi vastuualueena koko   maan kattava myymäläverkosto. Sittemmin hän toimi  sisustusalan yksityisyrittäjänä, ja vuodesta 1990 vapaana  taiteilijana.

 Uransa alkuvaiheessa Taisto Huttunen työskenteli lähinnä grafiikan, akvarellien ja öljyvärimaalauksen  parissa. Kiinnostuksen painopiste siirtyi kuitenkin kolmiulotteiseen työskentelyyn, jossa materiaalit ovat olleet keskeisessä osassa. Lasi, lasi ja teräs, lyijylasi, metalli ja puu saavat Huttusen käsissä uuden muodon. Näiden materiaalien työstämisen juuret löytyvät nuoruudesta jolloin hän työsti näitä materiaaleja ammatillisesta näkökulmasta.   

 

 

 

 

 

Yhteisnäyttelyt:

- Järvenpään Taideseuran vuosinäyttelyt 1990-2003    
- Raamattu 350 vuotta, Järvenpää-talo 1993
- Onnelan Kuvataidekesä 1993, Tuusula
- Unelmien koteja, Keravan taidemuseo 1994
- Onnela 1993,1994,1995 Tuusula
- Viestejä, Järvenpään Taidetalo 1994
- Aus Freude an der Farbe, Celle Saksa 1995
- Järvenpään Taideseuran vierailunäyttely, Forssa 1997
- Viiden visiitti, Galleria Allinna, Riihimäki 1998

Yksityis- ja ryhmänäyttelyt:

- Aula-galleria, Tuusula 1991
- Hämeenlinnan kaupungin kirjaston näyttelytila 1992
- Imatran Voiman galleria, Vantaa 1992
- Järvenpään Taidetalo, 1992
- Imatran Voiman galleria, Huttunen, Hyrske, Hanne ja Jukka Kinanen, 1993 Vantaa
- Aula-galleria, Tuusula 1994
- Korumessut, Tukholma 1995
- Galleria Allinna, Huttunen, Friberg, N. Tapper, Kinaset, Autero, Malin-Pötry, Tirronen, Määttänen, Riihimäki 1996
- Aula-galleria, Hanne ja Jukka Kinanen, Huttunen, Tuusula 1996
- Galleria Ruutikellari, Hanne ja Jukka Kinanen, Huttunen, Hamina 1997
- Heinäveden monitoimitalo 1997, Hanne ja Jukka Kinanen, Huttunen
- Galleria Tallinvintti, Ruotsinpyhtään ruukki 1998
- Hämeenlinnan Kulttuurikeskuksen galleria 1999
- Galleria Suola-aitta, Loviisa 2000
- Klaavolan museo, Tuusula 2001
- Galleria Tallinvintti, Ruotsinpyhtää 2001
- Ranta Galleria, Järvenpää 2003
- Galleria Suola-aitta, Loviisa 2003
- Loviisan kaupungin museo 2004                                                                           

Opintomatkoja:

Saksaan, Tanskaan, Ruotsiin, Italiaan, Ranskaan, Tsekkoslovakiaan ja Puolaan.

Luottamustoimet:

- Tuusulan kunnan tekninen lautakunta 8 vuotta
- Tuusulan kunnan julkisivutoimikunta
- Tuusulan Rantatien Asukkaiden yhdistys ry:n perustajajäsen ja puheenjohtaja
- Tuusulan Rantatien Lomakoti Onnelan taidetoimikunnan puheenjohtaja
- Tuusulan Rantatien Taiteiden Yön perustajajäsen
- Loviisan Kulttuuri ja Ympäristöyhdistys ry:n puheenjohtaja 1998-2003 asti
 


 



 

 

Tekstiilikonservointi - luostarityötä
Kullan kartanon pukuaarteita   
4.11.2011 - 15.1.2012   

Loviisan kaupungin museo ja Kullan kartanon säätiö aloittivat vuonna 2007 hedelmällisen yhteistyön, jolloin tuotettiin ensimmäinen yhteinen näyttely, ”Kullan kartanon joulu”. Näyttely oli menestys samoin kuin julkaisukin, jonka emeritus professori Bo Lönnqvist  kokosi sen yhteyteen.

Muutamaa vuotta myöhemmin heräsi ajatus esitellä näyttelyn muodossa osia kartanon laajasta pukuaarteistosta. Jo suunnitteluvaiheessa selvisi, että vanhimmat puvut 1800-luvulta olivat konservoinnin tarpeessa ja että ne voidaan asettaa näytteille vasta muutaman vuoden kuluttua kun taas uudempaa materiaalia voitaisiin hyvin esitellä. Tuloksena oli näin kaksi eri näyttelyä, ensimmäinen helmi-maaliskuussa 2009 ja seuraava marraskuussa 2011-tammikuussa 2012. Aikaisemmassa näyttelyssä nähtiin muotipukuja 1920–60-luvuilta ja nyt ajankohtaisessa näyttelyssä saa tutustua todellisiin aarteisiin, pukuihin 1857–1910-luvuilta.

Kullan kartanon laajoista kokoelmista nyt näytteillä olevat puvut ovat kuuluneet rouva Gerda Grahnille (1886–1986), hänen äidilleen Jenny Bärlundille (1858 – 1946), joka oli ensimmäistä kertaa aviossa 1885 Gustaf Simolinin kanssa, toista kertaa 1896 Artur Relanderin kanssa sekä hänen äidilleen Johanna Dahlstedtille, joka avioitui 1857 Fredrik Bärlundin kanssa Heinlahden kartanossa Pyhtäällä. Lisäksi näytteillä on pukuja, joita käyttivät Gerda Grahnin kälyt, neidit Aline, Jenny ja Naema Grahn Haiharan kartanossa lähellä Tamperetta. – Muutamat puvuista olivat esillä Ritarihuoneen näyttelyssä Elämän kohokohtia 2009 sekä näyttelyssä Muotipukuja 1920–1960-luvuilta Loviisan kaupungin museossa 2009.

Kuva/Kati Rapia: turkoosi silkkileninki, Gerda Grahnin käyttämä 1909-1910
Konservointi: Helena Virpimaa

Osa puvuista on konservoitu vuonna 2010 ammattikorkeakoulu Metropolian opetuksen puitteissa konservaattori Anna Häkärin johdolla. Tekstiilikonservaattori Helena Virpimaa on käsitellyt loput Langinkosken konservointilaitoksella/ Kymenlaakson museossa Kotkassa vuosina 2009–2011 konservaattori Tellervo Mäkelän johdolla.

Näyttelyssä voi samalla tutustua konservaattorin huolellisuutta ja ehdotonta asiantuntemusta vaativaan työhön. Konservoinnilla tarkoitetaan pukujen ja tekstiilien puhdistamista ja korjausta. Päämääränä on rappeutumisen ja tuhon esto, konservointia ei pidä sekoittaa entisöinnin  kanssa, jossa korvataan vahingoittuneet tai kadonneet osat uusilla.

Kuva/Kati Rapia: Jenny Bärlundin hääpuku v. 1885.
Konservointi: Mira Karttila, Saara Mikola.

Vanhoissa katolisissa kirkoissa ja luostareissa voi nähdä tauluja, joissa on pyhimyksen kuva ja sen ympärillä ornamentteja. Nämä ornamentit ovat erittäin taidokkaasti tehtyjä mm. kullatusta ja hopeoidusta paperista, helmistä ja peileistä. Näitä kutsutaan ”luostaritöiksi” ja sana on säilynyt merkityksessä ”hieno ja aikaa vaativa käsityö”.  Ne ovat nunnien tekemiä. Ylipäätänsä tekstiilityöt ovat pääasiallisesti olleet naisten töitä kautta aikojen, tämä koskee myös tekstiilien konservointia Skandinaviassa ja Suomessa.   

Jakku ja hame, vaaleanpunainen silkki, hihat ja poimutelmat tarlatan. 1870-luvulta. Haiharan kartanosta peräisin. Konservointi. Valokuvaus. Vesipesu    luonnonsienellä, ionisoidulla vedellä ja Synperonic-peruaineella, 4 huuhtelua. Tasokuivatus pesualtaassa. Tekstiilien reunoilla lasilevyt ja painot. Jakun ja hameen poimutelmien oikominen. Tukikankaana käytettävän silkkiharson (krepeliini) pesu. Krepeliinin kiinnitys harsimalla jakun hihojen vauriokohtien alle. Vauriokohtien konservointia silkkilangalla sidepistoin. Jakun ja hameen sekä jakun helmaosan irronneiden poimutelmien kiinnitys. Työaikaa 20 päivää.

Kuva/Kati Rapia: Jakku ja hame, vaaleanpunainen silkki. Konservointi: Helena Virpimaa.
 

Tekstiote Bo Lönnqvistin julkaisusta:
Tekstiilikonservointi - luostarityötä
Kullan kartanon pukuaarteita
Loviisan kaupungin museo 2011

Tekstiilikonservointi.pdf

 

Konservointi silkkilangalla sidepistoin.
Kuva: Vesa Alén, Kotkan maakuntamuseo

 

 

 

 


 

 

 

 

Museon joulu 2011

25.11.2011 - 15.1.2012

Joulun tunnelmaa museossa

 

Sibelius-huoneen joulukuusi    

   Suomessa koristeltiin ensimmäiset pienet pöytäkuuset 1820-luvulla. Joulukuuset yleistyivät 1900-luvun vaihteessa ja tapa levisi mm. kansakoulujen joulujuhlien välityksellä. Joulukuusimarkkinoita järjestettiin 1890-luvulta lähtien ja joulukuusen katsottiin olevan Suomessa jouluksi lattialle perinteisesti levitettyjä helposti syttyviä olkia parempi vaihtoehto. Ensimmäiset kuuset sijoitettiin joko yksinkertaisiin ristijalkoihin tai ne ripustettiin kattoon.

 Koristeet olivat aluksi yksinkertaisia ja usein itse tehtyjä, kunnes kauppojen valikoima laajeni ja alettiin ostaa tehdasvalmisteisia palloja, köynnöksiä ja muita koristeita. Syötäviä koristeita kuten piparkakkuja, omenoita, pähkinöitä ja makeisia käytettiin myös pitkään. Pohjanmaalla alettiin nopeimmin käyttää prameilevia koristeita, joita yleensä saatiin sukulaisilta Amerikasta.

 Kynttilöiden määrä oli yleensä suoraan verrannollinen vaurauteen. Vahakynttilät ostettiin valmiina ja kiinnitettiin langalla oksiin tai asetettiin erityisiin kynttilänpidikkeisiin. Vuonna 1882 kuultiin ensimmäistä kertaa puhuttavan joulukuusen sähkökynttilöistä, mutta ne yleistyivät vasta 1950-luvulta lähtien.

                   

Joulutonttu, joulupukki         

Jouluaattona lahjoja lapsille jakavalla tontulla on juurensa eri kulttuureissa.     

Pohjolassa esiintyi ennen aikaan joulupukkeja ja sarvipäisiä Nuutti-pukkeja, joilla oli tuohinaamio kasvoillaan. He kulkivat talosta taloon ja vaativat viinaa ja pelottelivat lapsia. Heidät syrjäyttivät vähitellen muut naamioidut joulutontut, joilla saattoi olla nurinpäin käännetty turkki, pitkähiuksinen jouhiperuukki sekä naamio kasvojen edessä ja myöhemmin Saksasta tuotu, punapukuinen ”Der Weihnachtsman” – joulupukki, joka jakoi lahjoja kilteille lapsille. 

Killian Zoll piirsi ensimmäisen ruotsalaisen tontun 1851 ja sillä oli sarkavaatteet ja punainen huppu. Sen tontun, jonka parhaimmin tunnemme Pohjolassa, loi Jenny Nyström, joka antoi hänelle vanhan pihatontun piirteitä. Nykyään joulutonttu yhdistetään amerikkalaiseen Santa Claus´iin tai ns. Coca-Cola-tonttuun, jonka loi Ahvenanmaalta peräisin oleva Haddon Sundblom.


 

 



 

 

Varakkaan perheen joulu 1850-luvulla. Joulukuusi, kyntteliköt ja tuoksuva hyasintti koristavat huonetta. Joulupöytä on katettu kauniilla pöytäliinalla ja hienolla kahviastiastolla. Kulhoissa on tarjolla erilaisia herkkuja kuten rusinoita, manteleita, sitrushedelmiä ja marsipaania.

 

 

 





Merimiehen yksinkertaisessa kodissa on lattialle levitetty olkia, katossa roikkuu himmeli ja pöydällä on raamattu jouluevankeliumin lukua varten.   









 
Päivitetty: 21.10.2016
 

Loviisan kaupunki •  Mannerheiminkatu 4, PL 77, 07901 LOVIISA •  puh. (019) 5551 •  faksi (019) 535 791  •  kaupunki(@)loviisa.fi  •  Palaute