Jean Sibelius ja Loviisa

 

 
 

SIBELIUKSEN PERHE LOVIISASSA

Sibelius-talo on vuonna 1807 rakennettu hirsitalo. Talon ensimmäinen omistaja oli rannikkolaivuri Grönman. Hän möi talon Henrik Backmanille vuonna 1810. Vuonna 1817 raatimies Johan Sibelius osti talon, joka sijaitsi silloisella Läntisellä Tullikadulla. Kadun nykyinen nimi on Sibeliuksenkatu ja rakennusta kutsutaan Sibelius-taloksi säveltäjä Jean Sibeliuksen mukaan, joka oleskeli talossa 1800-luvun jälkipuoliskolla.

Sibeliusten aikana, 1817- 1894, talo oli jaettu kahteen talouteen. Talossa oli yhteensä kahdeksan huonetta, joista yksi huone sijaitsi ullakolla kirkon vastaisessa päädyssä. Sibeliusten aikana, vuonna 1821, talo laudoitettiin ja maalattiin punaiseksi. Talon ikkunat olivat alunperin kuusiruutuiset. Ikkunoita ympäröivissä vuorilaudoissa oli puuleikkauksia alhaalla ja ylhäällä sekä Loviisalle tyypilliset "pisarat".

Raatimies Johan Sibeliuksen kuoleman jälkeen vuonna 1844 talo siirtyi leskirouva Katarina Fredrika Sibeliukselle, joka asusteli talossaan naimattoman Evelina- tyttären ja joidenkin vuokralaisten kanssa. Leskirouva Sibeliuksen kuoleman jälkeen v.1879 Evelina Sibelius muutti veljensä Pehrin luokse Turkuun. Tästä syystä perhe 1880-luvulla oleskeli vähemmän Loviisan kodissaan. Talo oli kuolinpesän omistuksessa ja toimi Sibeliusten kiinnekohtana. Evelina Sibelius muutti taas 1880-luvun loppupuolella Loviisaan.

Janne ja perhe viettivät kesät 1889-91 Loviisassa. Näihin aikoihin Janne oli jo lopettanut opintonsa Helsingin musiikkiopistossa ja aikoi muusikoksi. Sibeliusten talossa musisoitiin innokkaasti. Evelinan kirjeiden mukaan Jeanin äiti Maria muutti taloon syksyllä 1890, jotta he voisivat tarjota Jannelle "kodin missä hän voi työskennellä ajatusmaailmoissaan." Äidilleen ja Evelina tädilleen Janne ylisti Loviisankotia "rauhallisena turvapaikkanaan".

Palattuaan kotiin Wienin opiskeluvuoden jälkeen, 1890-91, Janne vetäytyi yksinäisyyteen Loviisaan työskennelläkseen Kullervo sinfoniansa parissa. Vuoden 1892 tammikuun lopussa hän lähti Loviisasta lopullisesti. Evelinan kuoleman, 1893, jälkeen talo siirtyi muille omistajille 1894.

 
 

JEAN SIBELIUS JA LOVIISAN MUSIIKIELÄMÄ

Isoäitinsä Loviisan kodin välityksellä Janne pääsi Sucksdorffien perheen piiriin. Perheet olivat sukua keskenään ja asuivat lähekkäin samassa korttelissa. Sibeliuksen ja Sucksdorffin perheillä oli taipumusta musiikkiin ja suuri kiinnostus sitä kohtaan. Jannen nuoruuden aikoihin he soittivat usein yhdessä Sucksdorffien salongissa, jossa mm. oli piano, harmoni ja omaperäinen herra Sucksdorffin rakentama kielisoitin Elegicon. Nuoruudessaan, mahdollisesti vuoden 1885 paikkeilla, Sibelius sävelsi kvarteton pianolle, viululle ja sellolle Sucksdorffin perheelle. Harmoniääni oli tarkoitettu soitettavaksi rouva Betty Sucksdorffille, maalari Berndt Lindholmin sisarelle. Pianoääni oli luultavasti tarkoitettu täti Evelinalle. Jousisoittimia soittivat herrat: selloa Israel Sucksdorff, joka myös Lill-Isuksi kutsuttiin, ja viulua säveltäjä Janne Sibelius itse.

Loviisan musiikkielämä koki nousukauden 1890-luvulla. Erityisesti vesihoitolaitos lienee vaikuttanut siihen, että musiikkiesiintymisiä oli paljon. Kaupungissa oli tuolloin mm. vastaperustettu jousikvartetti, torviseptetti, filharmoninen orkesteri ja mieskuoro. Nuori Jean Sibelius oli mukana useissa julkisissa musiikkitapahtumissa.

Kesällä 1889 Jean ja Christian konsertoivat Loviisassa illanvietossa kylvettäjättärien, "baderskojen" eläkekassan hyväksi. Hufvudstadsbladetin mukaan "viulisti Sibelius Loviisassa oli säveltänyt sonaatin viululle ja pianolle". Sonaatti oli jo aikaisemmin sävelletty, mutta esitettiin nyt ensimmäistä kertaa. Jeanin loistonumerona oli viulusonaatti, Christianin taas sellofantasia ja Lulu-valssi.

Syksyllä 1891 Kullervoa säveltäessään Jean Sibelius ilmoitti Östra Nylandissa antavansa viulunsoiton, yhtyesoiton ja musiikin teorian opetusta. Hänen ilmoituksessa antamansa osoite on Läntinen Tullikatu 1, nykyinen Sibeliuksenkatu. Hänellä oli syksyn aikana yhdeksän oppilasta ja hän johti filharmonisen seuran kuusitoistamiehistä harrastelijaorkesteria.

JEAN SIBELIUKSEN LOVIISAAN LIITTYVIÄ SÄVELLYKSIÄ

"SUCKSDORFFSKA": Kvartetto g-mollissa pianolle, harmonille, viululle ja cellolle. Omaperäinen soitinyhdistelmä selittyy sillä että teos on sävelletty Loviisan ystäville Sucksdorffeille, joilla salongissaan oli sekä piano että harmoni. Harmoniääni oli sävelletty Betty Sucksdorffille ja pianon ääressä istui luultavasti Evelina Sibelius. Selloääni oli kirjoitettu Israel Sucksdorffille ja viuluääni säveltäjälle itselle. Israel Sucksdorff oli Jean Sibeliuksen isän serkku. Teos on teknisesti yksinkertainen, joka viittaa siihen että valmistumisajankohta olisi aikaisempi kuin 1887, mahdollisesti 1885.

LOVIISATRIO, 1888: Trio pianolle, sellolle ja viululle on sävelletty täti Evelinan kodissa Loviisassa. Sävellys oli tarkoitettu sisarustriolle Lindalle, Christianille ja Jeanille.

JOUSIKVARTETTO B-duurissa, 1889: Teosta Jean aloitti säveltämään kesän 1889 aikana ja se valmistui Berliinin opiskeluvuoden jälkeen parina syyskuun päivänä Loviisassa 1890.
Sibeliuksen ensimmäinen laajempi teos, jonka hän myöhemmin liitti teosluetteloonsa opusnumerolla varustettuna. Valoisa B-duuri-jousikvartetto syntyi uuden elämänkauden kynnyksellä, kuin hyvästijättönä lapsuuden aurinkoisille päiville, meren kohiseville aalloille ja kukkiville kirsikkapuille.

ANDANTINO LOVIISAN TORVISEITSIKOLLE, 1890-91, torviseitsikon stemmakirjan mukaan. Teos on kirjoitettu nimenomaiselle torviseitsikolle. Teos esitettiin ensi kerran Tammisaaren ruotsalaisilla laulu- ja soittojuhlilla, jossa Sibelius oli palkintotuomarina.

KULLERVO, 1892: Sinfoninen runoelma orkesterille, laulusolisteille ja kuorolle. Kullervon idea syntyi kevään 1891 aikana Wienissä. Syksystä 1891 lähtien tammikuuhun 1892 Jean Sibelius asui Loviisassa ja työskenteli saadakseen valmiiksi työn, josta tuli hänen läpimurtonsa. Teoksen tapahtumat ja laulutekstit ovat Kalevalasta peräisin.

 


 

 
Päivitetty: 18.10.2012
 

Loviisan kaupunki •  Mannerheiminkatu 4, PL 77, 07901 LOVIISA •  puh. (019) 5551 •  faksi (019) 535 791  •  kaupunki(@)loviisa.fi  •  Palaute